36. Suomi-juoksu & 1. Yömaraton, Perniö 9.-10.6.2007

Sjundeå IF:n saatua tarpeekseen Suomi-juoksun järjestämistä, otti vastuun tämän maamme perinteikkäimmän ultrajuoksun järjestämisestä Endurance. Kilpailupaikaksi valikoitui Perniö. Ensimmäiseen Endurancen järjestämään kilpailuun starttasi 100 km matkalle 34 juoksijaa ja maratoonareita lähti matkaan 20.

Satasen startin tapahtuessa klo 19 sää oli suorastaan helteinen ja kierroksen aukeammilla osuuksilla puhalsi reipas tuuli. Tuuli kuitenkin tyyntyi parin tunnin kuluttua ja illan edetessä lämpötilakin muuttui inhimillisemmäksi. Kello 23 matkaan lähteneet maratoonarit saivat nauttia koko kilpailun ajan jokseenkin täydellisestä juoksusäästä.

Päämatkan voittoon juoksi jo viidennen kerran urallaan 57-vuotias Pekka Termonen tehden sekä suomalaista että kansainvälistä ultrajuoksuhistoriaa. Naisten satasen nopein oli Tuula Ahlholm hyvälla ajalla 10.28.57.

Maratonilla Tommi Nietosjärvi paranteli ennätystään viitisen minuuttia juostessaan voittoajaksi 2.49.52.


Sij. Nimi Seura  Aika Suomi-
juoksut
Naiset 100 km:
1 Tuula Ahlholm Keravan Urheilijat / Endurance 10.28.57 1
2 Ritva Vallivaara-Pasto Häjyt 10.47.45 1
3 Hanna Vauhkonen Endurance 11.32.35 1
Miehet 100 km:
1 Arran Sundman Partsimaan Isku 9.30.24 2
2 Ilpo Siljander Endurance 9.33.56 1
3 Jan Westerberg Endurance 9.49.14 1
3 Mika Penttilä NoCanDo-Marathon Club 9.49.14 1
5 Eero-Tapani Kärkkäinen Periferian Peto ry 10.07.22 1
6 Anssi Reponen Korson Kengurut 10.08.59 2
7 Raine Koivumäki Teivo Stayers 10.30.54 1
8 Petri Perttilä Helsinki 10.37.59 1
9 Antti Järvinen Liikuttavat Vammala 10.42.19 1
10 Timo Toiviainen Endurance 11.06.22 1
11 Ville Haavisto Korson Kouristus 11.23.01 1
12 Jari Mäkinen Hämeenlinnan Hitaat 11.26.15 1
12 Jukka Meriläinen Korson Kaiku 11.26.15 2
14 Pasi Koskinen Häjyt 12.36.26 1
15 Tom Lundström Endurance 12.55.10 3
Tapani Sällylä Endurance 18.05.30 1
DNF Ari Pulkkinen Endurance 70km: 6.23.50 -
DNF Ari Lindsten Endurance 60km: 6.09.30 -
DNF Arto Ahola Endurance 50km: 4.06.30 2
DNF Harri Anttila Rovaniemen Roadrunners 45km: 4.23.35 -
DNF Marko Håkansson Purana Team 50km: 5.41.00 -
DNF Jussi Henttu Endurance 40km: 3.47.51 -
DNF Anssi Laakkonen Korson Kengurut 40km: 4.51.45 -
Miehet 50 vuotta 100 km:
1 Pekka Termonen Kannonkosken Kiho / Endurance 8.58.25 13
2 Yukio Morishita Endurance 10.13.53 1
3 Timo Ekegren Endurance 11.08.44 2
4 Kauko Oinonen Lappeenranta 11.26.25 4
5 Pekka Rutanen Helsinki 12.33.31 3
6 Kalevi Montela Endurance 12.40.44 33
7 Olavi Montela Endurance 13.13.07 32
DNF Unto Peltoniemi Liikuttavat Vammala 50km: 5.03.35 1
Naiset maraton
1 Paula Ylhäinen Endurance 3.44.53
DNF Eeva Valtonen Endurance
Miehet maraton
1 Tommi Nietosjärvi Endurance 2.49.52
2 Teemu Planting Kiimingin Riento 3.07.16
3 Tommy Korin Österby SportKlubb / Endurance 3.23.10
4 Jukka Halme Endurance 3.24.50
5 Tuomo Olkkonen Masku 3.25.37
6 Harri Huhtala Nokia 3.45.26
7 Markku Koskinen Turun Metsänkävijät 3.49.27
8 Martti Syväniemi Endurance 3.55.02
9 Esa Vanhanen-Varho Sepon Talli 4.08.33
10 Raimo Hyväri Varalan Maratonklubi 4.33.42
11 Christer Kallio Naula-Klubi 4.47.32
12 Matti Mänttäri Endurance 4.58.38
13 Tommi Laakkonen Porvoo 5.11.22
14 Erkki Vaisto (M70) Helsinki 5.35.27
14 Ville Lindfors 5.35.27
16 Arto Hietala Tyrvää 5.57.20
17 Kalevi Saukkonen VSVU 6.35.46